”Maailma on hyvä elää niille, joilla on tilaa ja aikaa unelmille”

Lukion joulupuhe Kontiolahden kirkossa 21.12.2018

Pari vuotta sitten vietin muutaman kuukauden juuri ennen joulua Budapestissa. Olin asunut siellä vuoden jo 80-luvulla. Loppusyksyn pimenevä ja muutenkin vananaikainen, synkänoloinen suurkaupunki oli yksinäinen kokemus. Niin kuin kolmekymmentä vuotta aiemminkin, kävelin paljon vanhassa kaupungissa tai juoksi iltaisin yksin lenkillä pitkin pimeitä katuja. En tuntenut oikein ketään, en ollut tekemisissä juuri kenenkään kanssa. Olin yksin. Joka ilta nukkumaan mennessä ajattelin minulle läheisiä ihmisiä, yksinoloa, kaatuneita unelmia, päälle kaatuvaa maailmaa. Ja joulu juuri tulossa.

Eino Leino: ”Maailma on hyvä elää niille, joilla on tilaa ja aikaa unelmille ja mielen vapaus – ja mielen vapaus.”

Tämä Eino Leinon runon säe on soinut mainoksissa pitkin syksyä. Siinä on hieno ajatus. Maailma on hyvä elää niille, joilla on unelmia, aikaa, tilaa unelmille tulevaisuudesta, rakkaudesta, hyvästä elämästä rakkaiden ihmisten kanssa. Joulukin tulee tuon mainoksen mukaan sellaisen ihmisen elämään. Ollaan yhdessä, avataan lahjoja yhdessä, ulkoillaan, jutellaan, vietetään laatuaikaa. Sellainenhan on oikea, hyvä joulu. Joulu läheisten, ystävien, rakastavien ja rakastettavien ihmisten kanssa.

Entä jos unelmien joulua ja elämää ei olekaan?

Mutta entä jos sinulla tai minulla ei ole tätä unelmien joulua, ei ehjää, onnellista, auvoista elämää. Entä jos joulumme on joulu yksin, ilman läheistä, tasavertaista suhdetta, joulu ilman ystäviä. Ei ketään kenelle puhua, jutella, ei ketään kenen kanssa olla, ulkoilla, hiihtää, viettää joulua.

Kylmintä joulussa on olla yksin. Yksin voi olla toistenkin keskellä, jopa perheen tai läheistenkin keskellä. Se, joka on yksin, on vailla ketään. Hän ei voi osoittaa toiselle mitään hyvää, ei rakastaa ei tulla rakastetuksi. Yksin jääminen, eristenyisyys on kuin kuolema. Olet kuollut toisille, vailla merkitystä muille, vailla tarkoitusta.

Joulua on vietetty kautta aikojen yhteisöjen, perheiden ja lasten juhlana. Siitä kertovat joulupukin esikuvaan Myran piispaan Nikolaokseen liittyvät kertomukset. Hän on lasten suojelija, köyhien, yksinjääneiden suojelupyhimys. Jouluna ollaan koolla, ollaan yhdessä, muistetaan toisia.  Mietitään lahjaa toiselle, annetaan se hänelle, ajatellaan toisesta ihmisestä hyvää. Joulun tunnelma ikään kuin syntyy siitä, että sinulla on joku, jota ajatella, jolle toivoa hyvää, jolle antaa lahja. Ilman tätä lahjan antamisen ja saamisen traditiota joulua ei tahdo tulla joulua. Lahja merkitsee sitä, että joku ajattelee sinua, haluaa sinulle hyvää, olet hänelle tärkeä.

Lahjallani kerron toiselle, miten tärkeä hän on

Ei joulu tai ystävyyskään ole sitä, että minä olen lahjan saaja, että minut ympäröi juhla, ystävien ja läheisten joukko. Joulu on myös sitä, että minä saan antaa jotakin toiselle, saan jakaa hänelle jotakin hyvää hänen elämäänsä. Ja että myös annan toiselle ihmiselle luvan osoittaa minulle, miten tärkeä hänelle olen.

Jotain samaa on myös tässä meidän lukiomme yhteisöllisyyden korostamisessa. Haluaisimme yhteisten tapahtumiemme, juhliemme ja yhdessä olomme kautta sanoa sinulle, että et ole yksin, etkä tule toimeen elämässäsi yksin. Tarvitsemme toisiamme. Saamme turvaa ja tukea toisistamme. Me tulemme näkyväksi toistemme kautta. Velvollisuutemme ihmisinä on huolehtia siitä, ettei toista jätetä yksin oman onnensa nojaan. Toista ei hylätä ihmissuhteissa, ei tehdä mennyttä merkityksettömäksi. Yhteisöllisyyden iso arvoitus on myös siinä, että emme aina koe tarvetta olla yhdessä tai lähellä toisia tai läsnä yhteisössä. Mutta joku toinen vierelläsi kaipaa sinun läsnäoloasi. Hänen elämänsä saa merkityksen siitä, että sinä olet mukana. Sinä olet jollekin toiselle tärkeä, hänen elämänsä valo.

Älä anna sen valon sammua!

Jätä kommentti